Siperin Kennel

Tervetuloa! Olen Mika Mähönen, Siperin Kennelin omistaja ja asun Pohjois-Savossa, Iisalmessa. Olen harrastanut metsästystä ja koirien kanssa toimimista koko ikäni. Koirien lisäksi minulla on kaksi suomenhevosta.

Aloitin kenneltoiminnan hankkimalla ensimmäisen oman koiran Evenki-kennelistä, Kuhmosta vuonna 1998. Koira oli itäsiperianlaika, Evenki Laska, josta alkoi koirien kasvattaminen. Oman kennelnimen sain vuonna 1999, mistä pikkuhiljaa heräsi kiinnostus muita rotuja kohtaan. Piakkoin, jo vuonna 2000, ensimmäiset jämtlanninpystykorvat saapuivatkin jo omaan kenneliin Rikolan kennelistä, Sonkajärveltä.

Luolametsästysharrastukseni vuoksi tarvitsin luolakoiran. Joten vuonna 2002 hankin lyhytkarvaisen mäyräkoiran Vuorenkaiun kennelistä Maaningalta. Laikojen kasvattamisen väistyttyä, hankin suomenajokoiran vuonna 2006 ja metsälintujen metsästystä helpottamaan englanninsetterin vuonna 2009. Viimeisin kenneliin tullut koirarotu on plottinajokoira ja mieleisen nartun löysin Ahmarakan kennelistä 2015.

Tällä hetkellä kennelissäni on 2 plottinajokoiraa, suomenajokoira, 3 lyhytkarvaista mäyräkoiraa ja 6 jämtlanninpystykorvaa. Koirien kanssa harrastan metsästystä ja koetoimintaa. Tarkoituksenani on kasvattaa toimivia metsästyskoiria. Kasvattamiani koiria on Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa ja Venäjällä. 

Ajankohtaista

Tulevia kennelin pentueita. Lyhytkarvaisen mäyräkoiran Siperin Murun pentuja odotetaan viikolla 11. Lue lisää..

Siperin Kennelin hirvenhaukkukokeet järjestettiin 29.9.2018 Iisalmessa. Lue lisää..


Lisää aiheista:

 

Lue lisää koiristamme tai tulevista tapahtumistamme


29.9.2018 hirvenhaukkukokeita oli tukemassa:

Ultracom Oy - Yhdistävä tekijä

Sasta - vaatteet

J5L - Productions

Normark Suomi Oy

Koiravaruste.fi

RTJ Group Oy

Pielisen Kalajaloste Oy

Timaco Oy

Hjort - urheilutukku

Pohjois-Savon Luontovaruste Oy

Loytynlohi

Suomen Elektropinta Oy, Kuopio

Lapinlahden Koneistus Oy, Lapinlahti

Siperin Kennelin hirvenhaukkukokeet järjestettiin 29.9.2018 Iisalmessa. Lue lisää..

Jaa sivu: